Vauvasirkus on vanhemman ja lapsen varhaistavuorovaikutusta tukevaa yhteistä temppuilua. Yhteisten temppujen, laulujen ja leikkien kautta tuetaan lisäksi muun muassa vauvan tasapainon, kehon hahmottamisen ja koordinaation kehitystä sekä tarjotaan erilaisia aistikokemuksia. Lisäksi tarjotaan vanhemmalle rauhallista liikunnan aloittamista vauvan syntymän jälkeen.
Suositusikä vauvasirkukseen osallistumiselle on 4-10kk, mutta ryhmään voi osallistua myös alle 1-vuotiaan kanssa. Sirkustempuissa ei luonnollisesti yläikärajaa tunneta ja temput ovat sovellettavissa myös lapsen kasvaessa tai isompien sisarusten kanssa kokeiltaviksi.
Ryhmä kokoontuu Vahtistenmäellä (Vahtistentie 5, Sauvo) Selku-salissa sunnuntaisin 3.9.-15.10.2023. Hinta 50€/perhe. Ohjaajana toimii toimintaterapeutti ja vauvasirkusohjaaja Essi Airio.