Kiinteistö­huollot

Arto Alander

Teen monipuolisesti erilaisia omakotitalon ja maatilan piha-alueiden puunkaatoja, kaivuutöitä, huoltotöitä ja mökkitalkkarin töitä.

Olen tehnyt maatilatöitä ja puutarhan kaivuutöitä jo yli 20 vuotta. Minulla on arboristi -koulutus eli puunhoitajan tutkinto: tämä antaa valmiudet kaataa pihapuita vaikeistakin paikoista. Erilaiset traktorityöt ja pienkaivurityöt hoituvat pihapiirissä.
Pyrin tekemään olosuhteiden puitteissa mahdollisimman tarkkaa ja siistiä työtä.

Tutustu yritykseen »

Huhtanen Timo

Teemme viemärikuvauksia ammattitaidolla. Onko jätevesiverkostosi tai -putkistosi kunnossa? Haiseeko sisätiloissa viemäri?

Salaojakuvaus kannattaa tehdä, kun kiinteistöllä on ikää yli 20 vuotta. Hoitamattomat salaojat huomataan vasta silloin, kun kosteus on jo noussut rakenteisiin ja aiheuttanut kosteusvaurion.

Paikannamme putkiston rikkokohdat ja kaivot ym. Teemme myös uusien putkistojen käyttöönottotarkistukset.

Kuvaukset onnistuvat sekä päivisin, iltaisin että viikonloppuisin.

Kuvauksista saat raportoinnin sekä paperilla että digitaalisena, USB-tikulla.

Yhteistyökumppaniemme kautta järjestyvät myös viemäreiden avaukset, salaojien korjaukset ja kaivuut, kaivojen tyhjennykset sekä muut imuautohommat.

Tutustu yritykseen »

Saurax Tmi

Teen monipuolisesti mökkitalkkarin työtä, kesämökkien peruskorjausta, rakennustöitä, sisustustöitä ja nurmikonleikkuuta.

Tutustu yritykseen »

Ota yhteyttä ja liity mukaan Sauvon Yrittäjiin!

Tutustu myös Sauvon kunnan palveluihin!